Kuva täältä.
Olen lueskellut innoissani ja osin kauhuissani kanssablogailijoiden talousvaikeuksista ja niiden vaikutuksista kunkin henkilön elämään. Päätin avata omankin blogini aihetta koskien. Oma tarinani on uniikki kuten jokaisen mutta joitain samankaltaisuuksiakin löytyy. Kerronpa ensin hieman taustoja.
Kuva täältä.
Synnyin 60-luvulla tavalliseen valkokaulustyöläisperheeseen pienen kaupungin lähistölle. Molemmat vanhempani työskentelivät täysipäiväisesti, äitini teki lisäksi ainakin kolmea lisätyötä. Lapsena minulla ja pikkuveljelläni ei ollut rahaa, vanhemmat hoitivat kaiken rahaliikenteen joten kuvaa rahan arvosta ja mihin se kului ei syntynyt. Saimme toki joskus karkkirahaa 50 penniä tai jopa markan mutta ei mitenkään säännöllisesti. Omistin kaksi pankkiakin (vihreän maapallopankin jonka sain Suomen Yhdyspankista liittyessäni maapallokerhoon ja sinisen Roope Setä-pankin jonka sain Kansallisosakepankista) mutta en oikein oivaltanut rahan säästämisen ideaa. Kolikoita oli toki kiva pankkiin pudottaa mutta ihan yhtä hauskaa oli niiden veitsellä ulos kaivaminen kun piti ostaa vihko tai lakupatukka.
Kuva täältä.
Olin neljätoista kun muutin kansalaisopistoon vuodeksi opiskelemaan lukioon valmistavalle linjalle ja tällöin otin ensimmäisen opintolainani. Jos en väärin muista niin sen summa oli 8000 markkaa koko lukuvuodelle. Siihen aikaan, siis 70-luvun ja 80-luvun taitteessa rahaa sai pankista jokainen, sitä suorastaan tuputettiin. Minäkään en olisi sitä rahaa oikeasti tarvinnut sillä vanhempani maksoivat tuon lainan lisäksi lukukausimaksuni ja lähettivät rahaa omiin ostoksiini kun vain pyysin. Ja minähän typerä tyttö pyysin. Minua hullaannutti nuoruuden into siitä että kaikki tiet olivat minulle yhtä äkkiä auki, olin "melkein aikuinen" joten käytin rahaa surutta ihan mihin vain. Tietenkään tajuamatta rahan arvoa millään tavalla. Tai sitä miten vanhempani olivat joutuneet raatamaan minimipalkoilla saadakseen maksettua omat menonsa, pikkuveljeni kulut ja minun huikentelevaisen aikuistumisretkeni.
Kuva täältä.
Sain kulutettua sekä koko kyseisen lainasumman että mahdollisesti lähes samansuuruisen summan vanhempieni rahoja. En ole tainnut koskaan kysyä tarkkaa viivan alle jäävää summaa mutta äitini on joskus sanonut että he maksoivat kaikki kuluni. Noloa mutta hyvä esimerkki siitä miten lapsi ei todellakaan ymmärrä rahan arvoa jos sitä ei hänelle opeteta. Olin kuitenkin aivan naivi ja viaton verrattuna nykypäivän teineihin sillä ei silloin ollut tietokoneita, kännyköitä eikä meillä ollut telkkariakaan. Tarkoitan sitä että talousasioista ei ainakaan meillä lapsille puhuttu, koulussa toki laskentotunnilla oli tehtäviä jossa piti ympyröidä samanlaiset kolikot samaan jne. joka ei kyllä mitenkään saanut hahmottamaan rahan arvoa.
Kuva täältä.
Muistan että äidillä oli metallisessa ompelurasiassa vanhoja rahoja sotia edeltävältä ajalta ja sinne ilmestyi uusia aina kun rahauudistus iski. Niitä minä lapsena joskus hypistelin mutta en ymmärtänyt muuta kuin ihmettelin miksi niissä on vain miesten kuvia. Jaa, Tarja Halonen oli vielä silloin kansanedustaja kun minä vielä pohdin kioskin luukulla että ostaisinko salmiakki- vai hedelmämerkkareita. Ei tiennyt silloin kumpikaan nuori nainen (minä toki vielä tyttönen) että hänestä tulee joskus vielä Suomen ensimmäinen naispresidentti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti